maanantaina, marraskuuta 28, 2005

Päivittelyä...

Henrin avulla näkymä on pikkuisen erillainen. Tekstit saivat suomennokset ja Ihanitseen löytyi linkitys...Kiitos. Muuten olen tänä aamuna herännyt vähän yli 4 ristipistoilemaan joulukortteja. Valmiiksi en ihan saannut, mutta eteni taas vähänmatkaa. Fibro kiusasi ja pidin parempana vaihtoehtona lähteä alakertaan tekemään jotakin hyödyllistä, kuin että olisin herättänyt/ lue pitänyt hereillä/ A:ta turhan takia. Taas oli paahtoleivät valmiina ja tee pöydässä, aamulehti kupin vieressä täsmälleen kello 6, sen verran hyötyä tästä sairastamisesta on.

Eilen käytiin taas yksissä joulumyyjäisissä. Hain lähinnä uusia ideoita, mutta parhaat ideat löytyivätkin sitten kyläpaikasta. Aivan ihana idea jouluverhoiksi, paljon kangasta, rypytystä ja muuta hörhelöä. Just niin kuin ei tänään saisi olla...en ole rehellisesti sanoen päässyt paneelien kanssa oikein sinuiksi. En ole hurahtanut, kuten kaimani Tuula sanoisi..

Tänään oli kansalaisopiston käsityöryhmän viimeinen kokoontuminen tältä syksyltä ja samalla koko kaudelta. Viime talvena saatiin pidettyä ryhmä koossa mutta nyt meitä ei ole ollut kuin neljä ihmistä siellä kirjomassa joten ryhmä on pakko lopettaa. Anopin käspaikka ei ennättänyt ihan valmistua mutta teen sen kotona sitten valmiiksi. Jokin lyhytkurssi haluttaisi sitten keväällä käydä, saa nähdä sitten. Viime keväänä kävin tekemässä kansalaisopistossa nuken ja se onnistuikin ihan kivasti. Ostin materiaalia kotiinkin mutta ei ole sitten tullut sen enempää harrastettua sitä lajia. Waldorf-nukke kurssi olisi ollut tänä syksynä tarjolla, mutta en sitten siihen lähtenyt.

Aika väsyttävä päivä muuten sen valvomisen takia…

Tunnisteet:

1 kommenttia:

Blogger MysteryKnitter kirjoitti...

Toivottavasti tulet sinuiksi niiden verhojuttujen kanssa. Ja ikävää, että ryhmä piti lopettaa.

17 syyskuuta, 2011 00:30  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu