tiistaina, tammikuuta 17, 2006

Nettiharjoittelua

Sain lisättyä tämän blogin Ihanitseläisten Blogilistoille ja tunsin jonkinasteista tyytyväisyyttä. En ole ihan haka näiden tietsikoiden kanssa ja itseoppineena huomaa joskus olevansa niin pihalla, ettei ole tosikaan. Blogilistoilta löytyi sitten muitakin kivoja blogeja joiden tutustumiseen sitten aika hurahti hyvin kummasti. Saa nähdä kun puhelinlasku tulee älähdänkö! Mulla on nimittäin vielä ihan tuo vanhanaikainen modeemisysteemi jota olen itsepäisesti pitänyt ja väittänyt että meillä on netille niin vähän käyttöä ettei mitkään laajakaistat kannata ns. halpoine kuukausimaksuineen. Saapa nähdä?

Aamun varhaisina tunteina kudoin vuoroin sukkaa ja vuoroin toppia. Yrittämäni tiimalasikantapää ei vielä auennut, joten palasin vanhaan tyyliini. Laitan kuvan kun saan valmiiksi, se ei kuitenkaan ole se ihan perinteisesti käsityöpalstoilla opetettava... Toppikin on koht´sillään valmis ja pääsen vihdoin yhdistelemään. Laitan siitäkin kuvan ennen lomalle lähtöä. Sitten tuleekin bloggailuun kahden viikon paussi, saankohan vieroitusoireita. Mies kyllä meinasi että jos hotellissa on nettimahdollisuus, niin onhan mulla sielläkin sitten aikaa kirjoitella vaikkapa matkapäiväkirjaa. Olikohan se piruilua? Joskus en sitten saa selvää noista miesten aivoituksista.

Tunnisteet:

4 kommenttia:

Blogger Pirkko kirjoitti...

Sinut on haastettu:
http://neulovalehma.blogspot.com/2006/01/kummalliset.html

18 tammikuuta, 2006 00:07  
Blogger Tuula kirjoitti...

Haastettu mihin?

19 tammikuuta, 2006 12:02  
Blogger Pirkko kirjoitti...

Hyvä että selvisi :) Hauskaa lomaa! (se kyllä tekisi hyvää itse kullekin...)

19 tammikuuta, 2006 13:47  
Blogger MysteryKnitter kirjoitti...

Mä yritän tehdä aina nätisti sen kantapään, mutta aina tulee kääntövaiheessa reikiä. Oh well...ehkä mä joskus opin...tai sitten en.

17 syyskuuta, 2011 00:39  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu