Kilo-vähän toista tuli syötyä lomalla plussan puolelle, joten olen yrittänyt kiristää vähän arkisyömisiäni että laihduttaminen taas pääsisi vauhtiin. Ilmat ovat olleet kerta kaikkiaan niin jäätävät etten ole uskaltanut mennä lenkille. Onneksi tänä aamuna mittari näytti ihmismäistä -4 astetta joten illalla käyn kyllä sauvakävelemässä. Hartiatkin jo kaipaavat sitä kun en ole muuta tehnyt kuin istunut huonossa asennossa kutomassa.
Tiistaina kävin hakemassa ärrältä tuoreimmat Cross-Stitcher ja World of Cross-Stitchin lehdet mutta jotenkin ei vielä oikein sytyttänyt. Olen vain niin innoissani nyt tuon pitsineuleen kanssa, että muu ei jaksa kiinnostaa.
Suomalaisia neuleblogeja olen lueskellut ja ihaillut aikaansaannoksia...Aivan ihania juttuja. Sormet syyhyää ja eilen piti oikein pitää itseään hihasta kiinni ettei kävellyt lankakauppaan. Mutta kun olen päättänyt olla ostamatta enää uusia lankoja ennen kuin entiset on käytetty...
Kuten moni muu käsityöblogien pitäjä, ajattelin alussa että tämä on sitten vain käsityöblogi. Olen aikoinani pitänyt päiväkirjaa. Lopetin ihan kerralla syistä joita en tässä halua eritellä ja hävitin kaikki siihen mennessä kirjoittamani tekstit. Harmittaa aivan hirveästi nyt jälkeenpäin. Tässä välissä on nyt sitten ollut noin 20 vuotta täysin kirjoittamatonta aikaa, kunnes sitten vähäkertaa aloitin ensin mökkipäiväkirjalla, sitten seurasi kodin päiväkirja ( = sisältää juhlapyhien ruuat ym., merkkipäivälahjat, kesän istutukset, sesonkiluontoiset jutut) Tämä käsityö/harrastus/höpötysblogi on nyt sitten se tuorein aluevaltaus, johon tosiaan suhtaudun asenteella päivä kerrallaan ja katson miten minulla tulee tätä kirjoitettua. Kieltämättä ihan kivaa tämä on ja on kaiken lisäksi lisännyt myös käsitöiden tekemistä.
Olen koukussa tiettyihin televisiosarjoihin, joita sitten nauhoittelen ja saatan katsoa kahta tai kolmea jaksoa kerrallaan. Aamusarja Sydämen asialla on esimerkiksi siihen aikaan päivästä, että se on automaattisesti nauhoitettavien listalla koska en jouda sitä lähetysaikana katsomaan. Murhasta tuli totta on toinen jonka nauhoitan samasta syystä. Molempiin olen sitten koukussa syistä joita en oikeastaan ole eritellyt itselleni enkä muille liioin. Salkkareita en katso, Pokka pitää on must. Mieheni sanoo (leikillään toivottavasti?)että viimeksi mainittu on lisäksi aivan kuin omaa perhe-elämäänsä seuraisi. Tänä aamuna katsoin Sydämen asialla-sarjasta jakson jossa Gina ja Phil menettivät vauvansa ja itkin – ihan totta – niin että kyyneleet virtasivat. Onneksi olin yksin hereillä, olisin taas saanut kuulla ”omituisista piirteistäni” joita meemiin osallistumiseni jälkeen olen keksinyt lisää vaikka kuinka paljon.
Mitä muuta minä harrastan kuin monenlaisia käsitöitä? Talvella vointini ehdoilla yritän ainakin lenkkeillä monipuolisesti, sauvakävellä ja hiihtää nyt ainakin. Kesällä on ihana kun pääsee liikkumaan sitten enemmän. Viime kesänä sain 40-vuotislahjaksi Ainotar-pyörän jolla sitten huristelin satoja kilometrejä pitkin pyöräteitä. Haaveeksi taitaa jäädä minulta maraton jota olen suunnitellut jo monta vuotta. Vointi ei enää koskaan ole niin kauan aikaa hyvä että ennättäisin kunnolla valmistautua ennen kuin taas romahdan kipujen kanssa. Lääkäri sanoi aikoinaan että fibromyalgikot voivat jopa päästä kokonaan oireistaan liikunnan avulla. Minulla se ei valitettavasti ennätä koskaan toteutua ennen kuin taas tulee huonompi kausi.
Olen kirjahamsteri. Luen vaihtelevasti mutta ennen kaikkea hankin kirjoja, divareista, kirjakaupoista…Dekkarit ovat suosikkini ja kaikkien kuningatar tietenkin Agatha Christie. Lähes kaikki Poirot ja neiti Marplet ovat kirjahyllyssäni. Itse asiassa minulta puuttuu enää kaksi Poirot-kirjaa joita nyt sitten yritän divareista metsästellä. Toinen suosikkini on Leena Lehtolainen.
Lopetin ansiotyöni ihan sovinnolla muutama vuosi sitten sairastamisen takia. Hoidan kirjanpidon ja laskutuksen mieheni yrityksessä ja olen kesäaikaan ollessani paremmassa kunnossa verstaallakin ylimääräisenä käsiparina. Kokonainen noin viisikymmentä kiloa painava peltirulla minulta ei nouse siirtorattaiden avulla mutta vajaan saan aika kivasti kanttikoneen viereen siirrettyä. Joskus tunnen olevani aivan älyttömän laiska, mietin myös mitä muut ihmiset ajattelevat minusta kun ”se kotona vain laiskana makaa, nuori ihminen”. Toisaalta jonkunhan ne paperityötkin yrityksessä on tehtävä ja yritys on sen verran pieni että se kannattaa paremmin kuin tilitoimistolla kirjanpidon hoidattaminen.
Joskus ihmiset kysyvät että eikö minulla ole ikävä töihin. Kieltämättä työkavereita on ikävä ja sitä sosiaalista verkostoa minkä työyhteisö muodostaa. Sen huomasin menettäneeni aika pian kotiin jäämisen jälkeen. Tänään ihmiset eivät kylästele, eivät ainakaan meidän tuttavat. Markettien käytävillä vain jeesustellaan ”kun kukaan ei käy ja tulisitte tekin joskus käymään”. Olen tosin kuullut että on ihmisiä joilla on todella vilkasta sillä rintamalla…
